OAJ Päijät-Häme
OAJ Päijät-Hämeen toimialueena on Päijät-Hämeen kunnat. Jäsenyhdistyksiimme kuuluu noin 2500 henkilöjäsentä. Tuemme alueellamme toimivia OAJ:n paikallisyhdistyksiä sekä opettajayhdistyksiä edunvalvonnassa esimerkiksi järjestämällä koulutuksia ja myöntämällä vaikuttamisavustuksia. Tarjoamme alueemme yhdistystoimijoille, pääluottamusmiehille ja työsuojelutoimijoille mahdollisuuksia verkostoitua ja tavata toisiaan. Teemme näkyvää koulutuspolitiikkaa ja alueellista opettajien edunvalvontaa yhteistyössä jäsenyhdistystemme kanssa.
Koulutuspoliittinen edunvalvonta
Kunnissa tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraan jäsentemme elämään. Eduskunnassa puolestaan päätetään esimerkiksi siitä, kuinka paljon koulutukseen satsataan rahaa. Me pidämme säännöllisesti yhteyttä alueemme kansanedustajiin ja tuomme heille esiin jäsentemme tekemän työn merkitystä. Linkki oaj.fi:n Politiikassa-osioon.
Sopimusedunvalvonta
Alueyhdistys koordinoi, kokoaa ja kouluttaa alueen edunvalvontatoimijoita, sekä tukee heidän toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksiaan paikallisessa edunvalvontatyössä. Vaikutamme opetus- ja kasvatusalan resurssien vahvistamiseen. Sopimusedunvalvonnanan koordinoimisesta vastaa yhdistyksessämme alueasiantuntija Marko Varjos.
Linkki oaj.fi:n työelämäoppaaseen.
Koulutukset
Järjestämme jäsenyhdistyksillemme koulutuksia, mutta myös erillisiä opettajajäsenille kohdennettuja edunvalvontaan ja työhyvinvointiin liittyviä koulutuksia. Koulutusten kohderyhmiä ovat esimerkiksi yhdistysten aktiivitoimijat, työsuojeluvaltuutetut, luottamusmiehet, esimiehet sekä eri opettajaryhmät. Linkki alueyhdistyksen koulutuksiin.
Tapahtumat
Järjestämme ja tuemme jäsenyhdistystemme tapahtumia, joilla vaikutamme alueen koulutuksen järjestäjien resursseihin. Tapaamme mm. kansanedustajia sekä jäsenyhdistystemme puheenjohtajia säännöllisesti. Jäsenille suunnatut tapahtumat kohdistuvat työssäjaksamiseen, hyvinvointiin sekä edunvalvonnallisen tiedon jakamiseen. Perinteeksi on muodostunut juhlistaa Maailman opettajien päivää lokakuussa sekä jäsentapahtuman, että vaikuttajatapaamisen merkeissä. Keväällä järjestetään kaikille jäsenille suunnattu virkistystapahtuma School’s out.
Linkki alueyhdistyksen tapahtumiin.
Alueyhdistyksen hallinto
Alueyhdistyksen toimintaa luotsaavat hallitus, työvaliokunta sekä opettajaryhmäkohtaiset jaostot. Lisäksi pääluottamusmiehet muodostavat edunvalvontajaoksen. Koulutus- ja vaikuttamisasioita vastaa koulutus- ja vaikuttamisjaos. Työsuojeluverkostoon kuuluvat alueen työsuojeluvaltuutetut.
Alueyhdistyksen hallitus valitaan joka toinen vuosi. Hallituksessa on 10 jäsentä ja puheenjohtaja.
Kaikki opettajaryhmät ovat edustettuna hallituksessa.
Hallituksen paikkajako
- varhaiskasvatuksen opettajat 2-3 paikkaa
- yleissivistävät opettajat 3 (Lahti)+3 (ympäristökunnat) paikkaa
- ammatilliset opettajat 2-3 paikkaa
Jaostot
Jaostot ovat tärkeässä roolissa yhdistyksen asioiden valmistelussa ja edunvalvonnassa. Alueyhdistyksen opettajaryhmäkohtaiset jaostot ovat varhaiskasvatuksen opettajien VOL ja yleissivistävien opettajien YSI. Ammatilliset opettajat toimivat omassa alueellisessa paikallisyhdistyksessään.
Jaostot koostuvat jäsenyhdistysten valitsemista edustajista. OAJ-valtuutetut ja Lahden kaupungin pääluottamusmiehet kutsutaan jaostojen kokouksiin.
Jaoston tehtäviä ovat mm.:
- oman opettajaryhmänbedunvalvonta-ja yhdistysasiat
- omaa jäsenryhmää koskevia asioiden tuominen hallituksen käsittelyyn
- Tedottaminen, kokemusten vaihtaminen ja vertaistuen tarjoaminen oman opettajaryhmän toimijoill
Jaostojen puheenjohtajat toimivat yhdistyksen varapuheenjohtajina.
Opettajaryhmäkohtaisten jaosten lisäksi yhdistyksessämme toimii edunvalvontajaos, työsuojeluverkosto ja koulutus- ja vaikuttamisjaos.
Edunvalvontajaoksen muodostavat alueen pääluottamusmiehet, alueasiamies ja alueyhdistyksen puheenjohtaja. Jaos toimii edunvalvonnan paikallistoimijoiden yhteistyöverkostona. Se käsittelee ajankohtaisia edunvalvonta- asioita, etsii ratkaisuja edunvalvonnallisiin pulmiin ja tekee tarvittaessa OAJ:n valtuustolle edunvalvontaan liittyviä valtuustoaloitteita.
Työsuojeluverkostoon kuuluvat alueen opettajataustaiset työsuojeluvaltuutetut. Verkoston tarkoituksena on tukea alueellisia työsuojelutoimijoita ja edistää työsuojeluasioita alueella. Verkoston koollekutsujanan toimii alueasiamies.
Yhdistyksen koulutus- ja vaikuttamistoimintaa koordinoi vaikuttamis-ja koulutusjaos. Jaoksen toiminnasta vastaa alueellinen koulutusvastaava Ryhmässä on jäsen jokaisesta opettajaryhmästä.
Alueasiantuntija
OAJ Päijät-Hämeen alueasiantuntija on Marko Varjos, marko.varjos@salpaus.fi
Alueasiantuntija toimii toimii alueen koulutuspoiliittisena vaikuttajana, vetää edunvalvonta- ja työsuojelujaosta sekä auttaa jäsenyhdistyksiä sopimusasioissa.