Opetusvelvollisuustyöajassa olevan opettajan sairausloma kesällä
Suurin osa peruskoulun ja lukion opettajista on opetusvelvollisuuteen tai
vuositunteihin perustuvassa työaikajärjestelmässä, jossa on kesäkeskeytys eikä
opettajille kuulu vuosilomaoikeutta. Myös osa ammatillisten oppilaitosten
opettajista kuuluu vastaavaan työaikajärjestelmään. Koska näillä opettajaryhmillä
ei ole vuosilomanlain tarkoittamaa kesälomaa, heidän ei ole mahdollista siirtää
sairauden takia kesälomaansa myöhemmin pidettäväksi.
Opettajien ei ole pakko anoa virkavapaata (sairauslomaa) koulun/oppilaitoksen
kesäkeskeytysajaksi, vaikka he olisivat silloin työkyvyttömiä. Lisäksi opettajat voivat
itse hakea Kelan sairauspäivärahan itselleen lääkärintodistuksen perusteella,
jos sairausaika ajoittuu laskennallisen vuosiloman ajalle. Laskennallinen
vuosiloma alkaa 16.6. ja sen pituus lasketaan täysien lomanmääräytymiskuukausien
ja vuosisidonnaiseen lisään oikeuttavan palvelusajan perusteella. Kela selvittää
tarvittaessa suoraan työnantajalta laskennallisen vuosiloman pituuden.
Vuosityöajassa olevan opettajan sairausloma kesällä
Vuosityöajan vapaajaksojärjestelmässä opettajalla on oikeus hakea
lääkärintodistuksen perusteella itselleen Kelan sairauspäivärahaa 34 ensimmäiseltä
kesävapaajakson arkipäivältä, jos työkyvyttömyys sijoittuu kesävapaajaksoon.
Vuosilomajärjestelmässä olevan opettajan tai rehtorin sairausloma kesällä
Jos vuosilomajärjestelmässä oleva opettaja on vuosilomansa alkaessa tai sen
aikana sairaana, siirretään työkyvyttömyysajalle sijoittuva vuosiloma
myöhäisempään ajankohtaan. Vuosilomapäivät siirtyvät heti ensimmäisestä
työkyvyttömyyspäivästä lukien, mikäli viranhaltija/työntekijä pyytää loman siirtoa
ilman aiheetonta viivytystä (KVTES, IV luku 11 §).
Työkyvyttömyyden vuoksi siirretty, 1.4.2021 alkaneelta
lomanmääräytymisvuodelta kertynyt kesäloma tulee pyrkiä antamaan lomakauden
loppuun mennessä. Jos siirretyn loman antaminen ei ole edellä mainitulla tavalla
mahdollista, niin siirretty loma on annettava lomakautta seuraavan
kalenterivuoden lomakauden aikana, ellei toisin sovita. Loma annetaan kuitenkin
viimeistään lomakautta seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä.
Työnantajan tulee laatia menettelytapaohjeet, joita vuosiloman aikana sattuneissa
työkyvyttömyystilanteissa noudatetaan. Yleisten ohjeiden lisäksi tarvitaan ohjeet,
joita noudatetaan kesäloman aikana. Henkilöstöä tulee informoida menettelytavoista, ja antaa sen henkilön yhteystiedot, jolle työkyvyttömyydestä ilmoitetaan. Samoin on oltava ohjeet, onko aina työkyvyttömyydestä oltava
lääkärintodistus ja minne se toimitetaan.