Meidän juttu: OAJ:n seminaarissa keskusteltiin oppivelvollisuuden laajennuksesta
Korona-aika on tiivistänyt OAJ Päijät-Hämeen, OAJ Kanta-Hämeen ja OAJ Pirkanmaan yhteistyötä koulutusrintamalla. Olemme järjestäneet useita yhteisiä etäkoulutuksia sekä jäsenille että yhteistyökumppaneille.
Ensi elokuussa opetuksen järjestäjillä on toteutettavanaan Oppivelvollisuuden laajennus, yksi vuosikymmenen suurimmista koulutusmaailman uudistuksista. Haluamme olla mukana tekemässä onnistunutta uudistusta, joten järjestimme 25.2. yhdessä Oppivelvollisuusseminaarin, johon kutsuttiin muun muassa kuntapäättäjiä, johtavia viranhaltijoita, esimiehiä, rehtoreita ja opoja. Saimme luennoitsijoiksi maan parhaat asiantuntijat, hallitusneuvos Piritta Sirviön Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, koulutuspolitiikan päällikön Nina Lahtisen OAJ:stä sekä opetus- ja kulttuuriyksikön johtajan Terhi Päivärinnan Kuntaliitosta.
Seminaari oli erittäin antoisa. Kuulimme aiheesta useista eri näkökulmista. Visaisia kysymyksiä esitettiin ja keskustelemaankin päästiin. Kiitos runsaslukuiselle ja aktiiviselle osallistujajoukolle!